Long time, no see

Moi pitkästä aikaa! En ollu yhtään tajunnut et viime postauksesta on jo niin kauan. Ja tässä on ehtinykkin tapahtuu ihan hirveesti. Tosiaan sen eroleirin jälkeen oli muutto tänne mikkolan puolelle yksiöön. Pelkäsin aika paljon sitä et kuinka paljon mä joudun olemaan yksin, mut nyt kun täällä on asunut yli kuukauden ni oon tajunnu et ei tää ookkaan niin vaikeeta ku mä luulin. Ja jos tulee sellanen yksinäinen tai muuten vaan huono olo, ni tiiän et voin aina mennä viereiseen rakennukseen, jossa on ohjaajia ja muita nuoria. Oon myös onnistunu pitämään tän kämpän ihan suhtkoht siistinä. Ja on ollu jotenki ihanaa et on voinu ite päättää vähän kaikesta. Ja oon onnellinen et mä oon sittenki aika fiksu käyttämään sitä rahaa, oon nyt jo saanu säästettyy 150€. Kämppäkin alkaa pikkuhiljaa näyttämään omalta. Ja ehkä tärkein juttu on se et oon alkanu pikkuhiljaa kutsumaan tätä kodiksi. 

Terapiassa käyminen on välillä ollu vaikeeta mut toisaalta huomaan jo nyt et se et puhuu asioista ni se ihan oikeesti auttaa. Siellä on selvinny yks aika iso juttu, joka mut ajo itsemurhan partaalle... Kiusaaminen... Ja kaiken lisäks siin kävi niin et mun parhaasta (tosiaan entinen!!!) ystävästä tulikin mun pahin kiusaaja, se tapahtu lähinnä netissä mutta myös koulussa. Ja mä muistan kuinka tää mun entinen ystävä kerto mulle joskus et millanen hänestä ei koskaan tule..... No juuri sellainen hänestä on tullu... On ollu tosi vaikeeta ja raskasta puhua niistä kiusaamisen ajoista ja aina kun mä siitä puhun niin tulee mieleen ne kaikki haukkumiset, huorittelut, ja tahallaan ulkopuolelle jättämiset.... Mutta mä uskon (ja TOIVON) että tää terapia joka jatkuu vielä kolme vuotta niin auttaa mua pääsemään näistä asioista jollain tavalla yli. Kokonaan niitä en varmasti pysty koskaan unohtamaan.....